Hobitit tiellä: Fox Glacier – Hokitika

Sunnuntaiaamu valkeni Fox glacier –jäätikön mukaan nimetyssä kylässä. Google-kuvahaun perusteella päätimme kuitenkin skipata tämän luonnon ihmeen ja siirtyä 27 kilometriä pohjoiseen seuraavalle jäätikölle, Franz Josephille. Valtatie mutkitteli rannan ja vuoriston välissä, ollen tällä kertaa sademetsän reunustama. Polku jäätiköllekin alkoi sademetsästä ja muuttui soraiseksi jäätikön lähestyessä. Kävellen pääsee näkemään jäätiköstä ainoastaan valuma-alueen, mutta näystä teki vaikuttavan se, että jäätikkö alkoi heti sademetsästä. Ei mene näillä maantiedon muistamisilla ihan jakeluun, miten se on mahdollista, mutta varmaan because of reasons. Olimme jälleen liikkeellä hyvään aikaan, sillä vastaantulijoita kohtasimme merkittävässä määrinsä vasta, kun palasimme noin puolentoista tunnin lenkiltä. Kaikille tuleville Uuden-Seelannin matkaajille vinkkinä, että maaginen lähtöaika on noin kello 8.39 ja 8.52 välillä, ja paikalle ehtii ennen muita (riippumatta oikeastaan mihin on menossa, ja kuinka pitkä ajomatka sitä edeltää).

Franz Josephilta lähdimme ajamaan länsirannikkoa pitkin pohjoiseen, Hokitikan kylään. Tällä kertaa mukana oli evässalaatit ja ryhdyimme etsimään puu-ja-penkki-liikennemerkkiä riittävän aikaisin. Löysimme varmasti maailman parhaan lounaspaikan erään peilipintaisen järven rannalta ja nautimme eväämme laiturilla istuskellen.

Olimme perillä Hokitikassa jo hyvissä ajoin iltapäivällä vailla mitään sen kummempia suunnitelmia. Hostellin omistaja –ilmiselvästi hobitti hänkin –suositteli katsastamaan Hokitika Gorge –joen, jossa virtaava vesi oli kuulemma turkoosimpaa kuin missään muualla Uudessa-Seelannissa. Mies oli suositellut nähtävyyttä myös samoihin aikoihin hostelliin kirjautuneelle saksalaiselle reppureissaajalle, ja sopu antoi sijaa Yariksessa vielä yhdelle tytölle. Kyllä, turkoosia oli.

Lähdimme metsästämään länsirannikon auringonlaskua sunset pointille, mutta taivaalle kertyneet pilvet piilottivat täydellisen auringonlaskun. Blogipostauksia alkoi olla jo sen verran monta varastossa, että yritimme kuumeisesti löytää kylästä avointa wifi-kahvilaa. Turhaan. Ystävällinen hostellin isäntä esitteli meille paitsi maksullisen wifin myös vinkkasi ilmaisesta vaihtoehdosta, viereisen jo suljetun kirjaston 24/7 ilmaisesta wifistä. Jonkin aikaa istuskelimme sormet kohmeessa kirjaston ulkopuolella illan pimetessä ja pakkasen kiristyessä, eikä edelleenkään saatu toimivaa yhteyttä koneeseen.

Ajankuluksemme palasimme jälleen Sormusten Herran pariin, ja bongailimme samoja vuoria, joita olimme lauantaina katselleet hevosen selästä!