Vappuaatto aussityyliin

Täällä ei vappua tunneta, mutta juhlimme parhaamme mukaan. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:

Päivän pähkinä: Sopivan lämpötilan veivaaminen.

Omnom, luksusaamianen!

Sade pakotti hyppäämään ilmaiseen shuttle-bussiin.

Kirjallisuuskatsauksen työstämistä; Jonna kerroksessa 2 ja Sini kerroksessa 3.

Jes, tauko! Instant-kahvin aiheuttama irvistys pitänee hereillä lounaaseen...

Vappulounas: Ensimmäiset (vaan ei viimeiset) sushit kampuksella ja arjen luksusta take-away-kahvien muodossa.

Vaikka aurinko pilkisti, oli bussipysäkillä häpeällisen pitkä jono. Mutta loppumatkastahan reippaat työmatkakävelijät pidättelivät (kaato)sadetta huoltoaseman lipan alla.

Samikset syysväreissä (ai miten niin meistä sanotaan ”twinzies”?)

Ylioppilaslakin sijasta vappupäähineenä huopahattu.

Ei mitään perinteisiä vappumunkkeja, vaan Chocolate Mess Share sokolaatikahvilassa.

That’s all hair. Heräteostosten myötä alkaa hiustenlaiton uusi aikakausi...

Iltateellä Jonnan "huoneessa" ja taas meitä kikatutti!

Kulttuurimatkailua Canberrassa

Perjantaina lähdimme kesäisestä Wollongongista sisämaahan pääkaupunkiterritorioon. Budjettimatkailijoina koukkasimme Sydneyn kautta, minkä lisäksi matka-aikaa venytti suurkaupungin perjantain kello viiden ruuhka. Syksyisessä Canberrassa meitä vastassa oli tuttuja Suomi-tyttöjä Kuopion kampukselta.

Hiljaisessa miljöössä hyvin nukutun (omissa huoneissa!) yön jälkeen pinkaisimme valloittamaan vuorta nro 2, Mount Ainslieta. Tällä kertaa vuoren valloitus sujui miellyttävämmin, sillä reitti oli karun maaperän vuoksi selkeästi erottuva. Törmäsimme iloksemme myös pariin paikalliseen villikenguruun, joiden lepohetken innokkaalla kuvauksellamme keskeytimme. Ylhäältä näkyi War Memorialin (sotamuistomerkki) ympärillä käyvä kuhina, jota kävimme myös paluumatkalla ihmettelemässä paikan päällä. Lauantaina sattui nimittäin olemaan Australian merkittävin kansallinen juhla, ANZAC-päivä, jolloin juhlitaan Australian ja Uuden Seelannin joukkojen maihinnousua Eurooppaan ensimmäisen maailmansodan aikana.

Sunnuntaina pääsimme Canberrassa vuosikausia asuneen tuttavapariskunnan opastamana kunnon turistikierrokselle. Näimme paikallista yliopistokampusta ja kävimme kukkulalla sijaitsevassa näköalatornissa, Australian kansallismuseossa, vanhassa, pölyisessä parlamenttitalossa ja nykyisessä, hulppeassa parlamenttitalossa. Kierroksen aikana opimme muun muassa, että Canberra on alun perin rakennettu pääkaupungiksi, ja että 300 000 asukkaan kaupungissa on yhden ydinkeskustan sijaan viisi keskittymää. Canberran taustojen lisäksi kuulimme myös Australian historiasta; alkuperäiskansasta aboriginaaleista sekä Australian asuttaneista brittiläisistä vangeista. Aiemmin suvun rikollistausta on ollut herkkä aihe maan valkoiselle väestölle, mutta nykyään sukujuurista ylpeillään. Lentokentän kenkäepisodi palasi mieleen, kun keskustelimme Australian omaperäisestä luonnosta ja täällä levinneistä vieraslajeista. Esimerkiksi Canberran syksyä värittävät ruskaiset lehtipuut ovat tuotu Euroopasta. Myös Australiaan aikanaan tuotu pupujussi lisääntyi hallitsemattomasti, kun mantereella ei ollut sille luontaisia vihollisia. Siispä maahan tuotiin seuraavaksi kettu, joka paitsi jätti hommansa hoitamatta, sikisi sekin eksponentiaalisesti. Loppujen lopuksi oli otettava käyttöön kovemmat keinot: myrkytys. Ja siksi Australian rajalla ollaan nykyään hyvin tarkkoja maahantulijoiden mahdollisesti mukana tuomasta maaperästä ja kasvillisuudesta.

Varsin antoisan sunnuntain päätteeksi palasimme bussilla suoraan Wollongongiin - vaikkakaan suoraan ei tässä yhteydessä voi sanoa kirjaimellisesti. Bussi ajoi vuoriston läpi, ja mutkaisella paikoitellen 1-kaistaisella tiellä oli 15 km/h nopeusrajoitus. Pääsimme turvallisesti perille Wollongongiin odottamaan uuden viikon alkua.

Kartatonta kaupunkisuunnistusta Sydneyssä

Sunnuntaiaamuna junailimme ensimmäistä kertaa Sydneyyn. Vaikka matka on vain 80 kilometriä Wollongongista, meni mutkaista rantaviivaa puksuttavalla viidakkojunalla matkaan 1,5 tuntia. Kokeneina matkailijoina emme edes jaksaneet tarkistaa, mille asemalle Sydneyssä kannattaisi jäädä, vaan luotimme Central Stationin sijaitsevan lähellä nähtävyyksiä.

Aikamme ja muutaman kilometrin harhailtuamme luovutimme ja päätimme paikantaa itsemme Sydneyn kaduilta. Taloudellisina matkailijoina nimittäin säästimme muutaman dollarin karttakuluissa ajatellen että kahvin kanssa nautittu wifi tulee halvemmaksi (vaan ei kätevämmäksi) kun voi ottaa screenshotteja Google Mapsista.

Halusimme nähdä tunnetuimmat nähtävyydet, Harbour Bridgen, oopperatalon ja kasvitieteellisen puutarhan. Liikkeellä oli myös muutama muu sunnuntaikävelijä, ja aasialaiset yrittivätkin ikuistaa itsensä myös meidän kuviin. Päänähtävyydet kierrettyämme talsimme katuja ruokapaikkaa etsien. Venähtäneen ateriavälin takia edes 20 euron hinta pizzasta ei saanut meitä säikähtämään.

Vaatekauppavainun johdattamana löysimme vielä ostoskatuja ja –keskuksia, jotka tiliemme onneksi olivat pian sulkemassa oviaan. Ainakin tiedämme tarkkaan, mihin seuraavalla reissulla asemalta juoksemme…

Australian extreme experience

Lähdimme aikaisin lauantaiaamuna ensimmäiselle todelliselle Australia-aktiviteetille: valloittamaan lähivuori Mt. Keiraa. Retki oli asuntolan järjestämä, mutta mukaan oli lähdössä vain seitsemän innokkainta aamuvirkkua. Retken edetessä arvelimme myös keksineemme syyn, miksi retki ei ole niin suosittu kuin voisi kuvitella...

Mt. Keira on Wollongongia rajaavista vuorista selvähuippuisin ja se vartio kaupunkia kampuksen kupeessa. Ylläolevassa kuvassa se näkyy yhden asuntolamme rakennuksen takana. Lähdimme vuorelle asuntolan pihasta kahdella autolla, joista toinen oli ikivanha maasturia muistuttava rotisko, joka sopi kuin nenä päähän tulevaan seikkailuumme.

Lähdettiin muka leppoisalle kävelylle kamerat kourissa, mutta päädyttiinkin liukastelemaan mutaisissa mäissä, kapuamaan pitkin märkiä kivenlohkareita ja kipuamaan kaatuneiden puunrunkojen yli. Maasto oli mudassa eilisen sadepäivän jäljiltä ja eteneminen sujui taktiikalla askel ylös ja kaksi alas. Matkanjohtaja ehdotti nopeinta reittiä huipulle - siis miltei kohtisuoraa ylöspäin. Onneksi meillä on sentään kokemusta boulderoinnista, niin emme ole tottuneet valjaiden luomaan harhaiseen turvallisuuden tunteeseen. Käytännössä patikoimisestamme tuli siis kiipeilemistä kallion ulokkeita ja kivenlohkareita pitkin.

Sattuneista syistä tästä reitin fyysisesti haastavimmasta osuudesta ei ole kuvamateriaalia, sillä käsien irrottamista luonnon omista kiipeilyotteista ei voinut kuvitellakaan. Ylösnousu oli hämmästyttävän hengästyttävää ja se otti luulot pois letkeästä aamulenkistä. Muutkin totesivat reittivalintamme olleen "the most extreme hike ever". Onneksi ylhäältä aukeava näkymä oli vaivan arvoinen ja näimme kotikaupunkimme ensimmäistä kertaa levittyvän silmiemme eteen.

Matka alaspäin vaatikin enemmän henkistä kuin fyysistä kanttia. Alastuloreitti oli suljettu kivivyöryn takia pari vuotta sitten, mutta varoituskyltistä huolimatta jatkoimme matkaa kasvillisuudesta rehottavalla polulla. Kosteilla lehdillä ja matalassa ryteiköissä viihtyivät myös (meitä paremmin) limaiset verenimijät, iilimadot. Iilimadot tarttuivat hanakasti kenkiin ja paljaana oleviin ihoalueisiin. Paikallinen poika sai varmasti varsin viihdyttävää videomateriaalia, kun suomalaistytöt kiljuvat, hyppivät ja koittavat huitoa kepeillä noita ällötyksiä jaloistaan. Alas oli siis päästävä kiireellä, minkä vuoksi kuvaaminen unohtui tyystin. Kolme ja puoli tuntia myöhemmin olimme takaisin asuntolassa tyytyväisinä kaikkiin henkisiin ja fyysisiin ponnistuksiimme.

P.S. Äideille tiedoksi, emme aio tehdä tätä heti uudestaan!

Hikisin terveisin, Sini ja Jonna

Orientoivan viikonlopun askareet

Matkaväsymys tuntui lauantaiaamuna, kun puolentusinan torkutuksen jälkeen akuutti neste-, kofeiini- ja energiantarve pakotti ylös, ulos ja ostarille. Edellisen kerran nestettä tai ruokaa oli ”nautittu” lennolla, eli tarkemmin sanottuna n. 16 tuntia aikaisemmin. Tärkeiden ravintoaineiden puutteesta kärsivät aivomme eivät osanneet tietä keskustaan, joten ensimmäinen kiertoreitti löydettiin jo 300 metrin suoralla. Wollongongin [wuul-ləng-gong] suurin ostoskeskus kahviloineen ja supermarketteineen tarjosi nopeasti helpotuksen, vaikka suomalaisen maun mukaisen kahvin tilaaminen ulkomailla aina oma taiteen alansa onkin. Healthy fast food breakfastiin sisältyi wrap munakas-pekonitäytteellä ja varsin täyteläinen flat white [bläk änd whait] –kahvi. Kehitimme elintarviketuntemustamme, kun etsimme edes suomalaisittain kohtuuhintaisia ruokia.

Seuraavaksi oli vuorossa adapterin metsästys, minkä lisäksi kahvittelimme Mäkkärissä ja nautimme ilmatilassa rasvan lisäksi leijailevasta wifistä. Seitsemän tunnin aikaero tuo oman haasteensa kotipuoleen kuulumisten vaihtoon.

Teimme tuttavuutta uuteen kotikaupunkiimme käveleskelemällä keskustasta läheiselle rannalle. Suunnistaessamme takaisin kohti hostellia vastaan tuli erikoinen nainen, joka pysäytti meidät. Kohtaaminen osoittautuikin hyvin mielenkiintoiseksi. Nainen epäili meitä puolalaisiksi tai venäläisiksi, ja kun kerroimme olevamme suomalaisia (=Finnish), hän uskoi sen olevan viesti korkeammilta voimilta, että hänen olisi päätettävä (=finish) suhteensa miesystäväänsä. Pitkien minuuttien aikana kuulimme naisen elämäntarinan ja seurasimme sivusta hyvin harrasta rukoushetkeä.

Sunnuntain tavoitteena oli löytää reitti kampukselle. Kartat kourassa lähdimme matkaan aamupäivällä vain eksyäksemme jälleen kerran lähes suoralla reitillä. Kampus vaikutti tuolloin harmaalta ja hylätyltä, joten sitä oli vaikea kuvitella eläväksi 30 000 opiskelijan opinahjoksi. Harhailusta venähtäneen kävelylenkin jälkeen oli jälleen aika ”kokata” ja valmistimmekin ruokaa hyväksi havaitsemallamme reseptillä.

Ateriamme hostelliviikonlopun aikana noudattivat pitkälti samaa kaavaa

Maanantaiaamuna kohtasimme iloksemme ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan hämähäkin keittiön katosta. Harmittavasti leivänpaahdin sijaitsi juuri ystävämme alapuolella, joten kumpikaan ei uhrautunut edes paahtamaan leipiä. Tuijotimme liikkumatonta otusta silmä kovana koko aamiaisen ajan ja järkytykseltämme emme edes hoksanneet ikuistaa unohtumatonta hetkeä. Aamiaisen jälkeen oli aika hyvästellä hostelli hämähäkkeineen ja suunnata kohti harjoittelua ja uutta kotia.

See ya,
Jonna ja Sini