Eläimiä tarhassa ja valoja satamassa

Sunnuntaiaamuna hyppäsimme jälleen Sydneyyn puksuttavaan junaan, ja vuorossa oli kunnon turistipäivä Taronga Zoo –eläintarhassa. Eläintarhaan pääsee kätevimmin lautalla, joka lähtee läheltä oopperataloa, Harbour Bridgeä ja vanhaa kaupunkia, ja bonuksena lauttamatkalla näkee vielä nämä Australian ehkä kuuluisimmat nähtävyydet joelta käsin. Jotenkin ihmeen kaupalla onnistuimme jälleen sisällyttämään reitillemme ylimääräisiä pysähdyksiä*, mutta sehän ei meitä haittaa, sillä kaupunkikuvamme Sydneystä laajeni eksymisten myötä entisestään. Ja onhan kaupunkisuunnistus ennen kaikkea hyvää hyötyliikuntaa…

Viileämmän ja kuivemman vuodenajan etuihin luettakoon, että eläimet olivat ihastuttavan aktiivisia ja jaksoivat liikkua aitauksissaan. Eläinten tarkkailu oli varsin mukavaa, kunhan vain sulki mielestään (joogaharjoitus!) eläimiä huomattavasti äänekkäämmät ihmisen pennut ja kantapäille rattailla ajavat homo sapiens sapiensit. Jonna, ”luontokuvaaja”, innostui tarhattujen luontokappaleiden ikuistamisesta, ja parhaita otoksia näettekin liudan perässä.

Levottomasti lyllertävä vompatti ja tuumiva puukenguru.

Aktiivi-koala!

Harmaakengurut ja wallabit ottivat rentoilun kannalta.

Laiskat ja loikoilevat punakengurut.

Jellonien paljonpuhuvat katseet.

Pikkukisu pesupuuhissa ja dramaattinen paikanvaihto.

Apinat ja apinat: samankaltaisuus kuuluu ja näkyy.

Vuohien kiipeilyseinä herätti kateutta katsojissa.

Magnustin utelias tuijotus.

Me emme ole virtahepoja, me olemme muumeja!

Hauska tavata vanha tuttu, onnekkaampi yksilö varmaan vasemmalla.

Alakulman mitäänsanomattoman tumman lieron myrkky riittää tappamaan 200 000 hiirtä. Wiik!

Eläintarhan jälkeen suuntasimme kahden lautan taktiikalla Darling Harbour –satama-alueelle syömään. Komea Darling Harbour on alueena turistien suosiossa, mikä oli selkeästi nähtävissä myös ravintoloiden hinnastoissa. Ilta ehti pimentyä, kun pihillä päällä olevat matkailijat etsivät kohtuuhintaista ravintolaa. Sellaistahan ei satamasta löytynyt, joten päädyimme ostamaan take-away fish and chipsit, joita saimmekin syödä sattumalta samanaikaan joella esitettävää Vivid Sydney –valo ja tulishowta katsellessa. Ei hullumpaa!

* Sunnuntaisin julkisella liikenteelläkin raaskii matkustaa harhaan, sillä New South Walesin alueella saa matkustaa koko päivän junilla, busseilla ja lautoilla 2,50 AUD:lla (<2 €). Kuriositeettina mainittakoon, että hyödynsimme sunnuntaina 9 kulkuvälinettä.

Kootut kertomukset osa 1: Kengätön neito

Olipa kerran kaukaisessa maassa, monien merten ja vuorten takana, kaksi kuvankaunista prinsessaa, Sifia ja Joa. He olivat herttaisia, kilttejä ja ahkeria tyttöjä, jotka elelivät rauhaisaa ja mutkatonta elämää pienessä tuvassaan tuossa kaukaisessa maassa. Päivät pitkät he puursivat töitä ja pitivät tupansa putipuhtaana, mutta eräänä kauniina päivänä he päättivät lähteä vieraisille isoon kylään suuren metsän toiselle puolelle. Matka oli pitkä, joten he pakkasivat mukaan syötävää ja juotavaa, jotta jaksaisivat taivaltaa aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Isosta kylästä löytyi kaikki kulmakuntien parhaimmat kauppiaat ja neitojen vaatekomero kaipasikin täydennystä tulevan talven varalle. Niinpä he ryhtyivät heti tuumasta toimeen ja menivät ensinnä etsimään Joalle uusia jalkineita suurenmoisen suutari Niken pakeille. Mutta sattuipa sitten niin, että tuona päivänä paikalle oli saapunut myös monikymmenpäinen joukko toisesta valtakunnasta. Prinsessat odottivat ja odottivat, ja kello löi jo toista tuntia, kun heille vihdoin avautui tie suutarin ovelle. Joa löysi kaikista kauneimmat kengät, jonkalaisia heidän kotikylässään ei oltu kuunaan nähty, mutta samassa kun hän sai ensimmäisen jalkineen jalkaansa, tapahtui seuraavasti: yhtäkkiä suutarin kisälli käski sekä prinsessat että muun väkijoukon pois, sillä paikalle oli saapunut lainvalvoja pahojen haltijattarien toimia selvittämään. ”Ikivanha jalkineiden ympärillä leijuva kirous pitää edelleen otteensa”, he vaikeroivat, kun poistuivat paikalta tyhjin käsin.

Tämän koettelemuksen jälkeen, prinsessat päättivät lähteä paremmille apajille ja antoivat vaunujen kuljettaa heidät ison kylän liepeille, mistä tietämän mukaan löytyi yllin kyllin pukuja ja asusteita, ja missä kokit ja leipurit kestitsivät toinen toistaan maittavammalla muonalla. Sifia ja Joa olivat yhä niin tolaltaan, että nauttivat ateriaksi sokerileipureiden loihtimia makeita muffineja ravitsevampien antimien sijaan.

Saatuaan murua rinnan alle, he jaksoivat jälleen kiertää kevein mielin – vaan ei vatsoin – puotien tarjontaa. Prinsessat tekivät loistokkaita löytöjä. He pitivät samoista väreistä ja samoista kuoseista, ja olivatkin tunnettuja samanlaisista asuistaan. Kun kultarahat hupenivat ja kukkarot kevenivät, neidot tuumivat että viimeisillä lanteilla olisi nautittava illallista.

Kotvan kojuja kierrettyään, he löysivät makunsa mukaista apetta ja söivät ja joivat suurella halulla. Tämän aikana päivä ehti kääntyä iltaan ja aurinko laskea vuorten taa, joten prinsessojen oli aika palata kotiin. Pieneen tupaansa viimein saavuttuaan he kävivät maaten höyhenpedeilleen ja nukkuivat yönsä onnellisena aamuun asti. Sen pituinen se.

Sadun lukijoille pulma ratkottavaksi: mitkä pukineet olivat kunkin prinsessan?

Minnamurrasta Kiamaan x 2

Lauantaiaamuna nukuimme kerrankin kahdeksaan; se on aktiivisille viikonloppumatkaajille, auringonnousua metsästäville ja tunnollisille työntekijöille myöhäinen herätys. Lämpimän aamiaisen jälkeen me, sekä bussilastillinen asuntolan kanssa-asukkeja, lähdimme rannikkoa etelään kohti Minnamurran luonnonpuistoa ja Kiaman pikkukaupunkia. Blue Mountains -reissun jälkeen pläntti sademetsää ja silmämääräisesti noin 4 boulderseinän korkuinen vesiputous eivät herättäneet meissä suuren suuria vau-elämyksiä, mutta kylläpä vaan joku asuntolan tyyppi ehätti intoilemaan alle tunnin metsässä oleskelun jälkeen ”the best walk ever!”. Tunsimme olomme taas vähän keskivertoa fuksia parempikuntoisiksi...

Sademetsäpyrähdyksen (johon kuului muun muassa Lintsin Vekkula-talossa etenemistä muistuttava heiluvalla riippusillalla horjuminen, kun lauma hyppiviä teinejä pyrki saamaan elämänsä villeimmän kävelykokemuksen luonnonpuistossa) jälkeen bussi suuntasi Kiamaan. Kaupunki on kuulu paitsi idyllisyydestään niin myös rantakallioon meriveden uurtamasta suuresta blowholesta – ja miten monta viikkoa asuntolalla on tästä nimestä hupia revittykään! Kun olimme todistaneet veden purkautumisen kolosta muutaman metrin korkeuteen kuin geysiristä konsanaan, suuntasimme keskustaan jäätelölle. Kaunis lämmin päivä tuntui oikein kesäiseltä, vaikka aurinko jo viiden maissa laskikin. Hyvästä säästä ja Kiaman kaupungista inspiroituneina keksimmekin, mitä seuraavana päivänä voisi tehdä...

Ennen sunnuntaipäivän aktiviteettia nautimme runsaan aamupalan, jota me myös brunssiksi kutsuisimme, Wollongongin varmaan yhdestä hienoimmassa hotellissa aivan rannan tuntumassa. Koko rahan edestä tankattuamme pekonia, nakkia, munakasta, croisantteja, pannukakkuja, jogurttia, hedelmiä, kahvia ja mehuja, junailimme 25 kilometriä (40 min.) Minnamurraan, joka on coast walkina tunnetun rannikkokävelyn lähtöpiste. Polku kulki aluksi rannan viertä kohoten kallioille laskeutuakseen taas takaisin hiekkarannalle ja toisinaan kuljimme tylsästi vain autotien tai junanradan vartta. Aina ei kuitenkaan ollut selkeää minne reitti vei, joten loppujen lopuksi reilun 8 kilometrin jalkapatikka venyi reiluksi kympiksi, kun poukkoilimme tienviittoja etsien.

Viimeisellä osuudella matkasta juuri ennen Kiamaa reittimerkintöjä ei näkynyt, joten jouduimme päättämään jatkaisimmeko rannan viertä vai kävelisimmekö takaisin tielle. Olimme tulleet jo siihen johtopäätökseen, että kumman reitin hyvänsä valitsisimme, se olisi varmasti väärä. Ja eipä valitsemamme reitti se virallinen ollutkaan, mutta jyrkän rantakallion alla oleva kalliotasanne muistutti Marsia ja oli meistä koko reitin hauskin osuus. Perille kuitenkin päästiin turvallisesti ja kuivin kengin. Vastassa oli Kiaman auringossa kylpevä rock pool eli ulkoilmassa oleva uima-allas, rannassa käveleviä ihmisiä sekä pari varoituskylttiä periaustralialaiseen tapaan. Hupsis.