Perjantaina jätimme hyvästit eteläsaarelle ja matkustimme lautalla Cookinsalmen yli pääkaupunkiin, Wellingtoniin. Aurinko paistoi ja saimme reilun kolmen tunnin lauttamatkan kylkiäisenä maisemaristeilyn. Wellingtoniin saavuttuamme otimme bussin rautatieasemalle ja harhailimme (tietysti) rinkkojen kanssa läpi keskustan, ennen kuin päädyimme parin kilometrin päähän hostelliimme.
Olipas outoa tupsahtaa yhtäkkiä ihan oikeaan kaupunkiin, siis sellaiseen, jossa vastaantulijat eivät olleet pukeutuneet ulkoiluvaatteisiin. Vaikka olimme itsekin kiskaisseet farkut jalkaan (toista tai kolmatta kertaa reissun aikana), emme täysin sulautuneet katukuvaan vuoden 2009 lenkkareissa ja rinkkaa selässä ja reppua mahan päällä kantaen.
Yritimme muuntautua itsekin kaupunkilaisiksi ennen kaupungille lähtöä, vaikka rutiini siihen tuntuu unohtuneen. Illaksi oli sovittu treffit Jonnan vaihtokaverin kanssa, tarkoituksena oli mennä yhdessä jokaperjantaiseen night marketiin syömään. Paikalla oli runsaasti ihmisiä, ilma oli sakea ruokahöyryistä ja live-esiintyjät lauloivat kitaran säestyksellä tai soittivat riemukasta jazzia. Puolen tunnin odottelun jälkeen luovutimme ja ryhdyimme itsenäisesti valitsemaan ruokakojua. Odotellessamme marokkolaisten wrappien valmistumista vaihtokaveri osuikin sattumalta samalle kojulle. Hyvin valittu siis!
Lauantaina liikkeelle ei tarvinnut lähteä heti auringon noustua, sillä poikkeuksellisesti yövyimme samassa paikassa kaksi peräkkäistä yötä! Koko päivän satoi rankasti, mutta onneksi kaupungissa sadepäivän voi kuluttaa esimerkiksi kauppoja kiertelemällä. Kauaa emme kuitenkaan kaupoissa viitsineet ravata, sillä löytöjä tehtiin melko pian, eikä lompakko sen enempää kuin rinkan vetoketjutkaan anna myöten yltiöpäiselle shoppailulle. Sitä paitsi näin vanhemmiten shoppailu uuvuttaa siinä määrin, että lounastettuamme intialaisessa ravintolassa palasimme hostelliin ja otimme pienet päivänokoset ennen kuin tapasimme jälleen vaihtokaveria. Kahvipääkaupungiksikin tituleeratussa Wellingtonissa on valtavasti kivan näköisiä kahviloita ja ravintoloita, ja paikallisen oppaan seurassa päädyimme Cuba streetilla kahvilaan, johon tuskin olisimme itse astelleet. Fidel’s cafessa kahvittelumme pitkittyi kolmeen tuntiin ja tilasimme vielä päivällistäkin samasta paikasta. Sen verran on tullut reissun aikana kokkailtua hostelleissa, että ei varsinaisesti haitannut syödä ulkona toistamiseen saman päivän aikana. Hostellikokkailun lopputuloksena kun tuppaa useimmiten olemaan pastaa, kasviksia ja tunaa tai ihan vaan kaurapuuroa.
Hostelliin palasi illalla kaksi tuulen tuivertamaa uitettua koiraa, joille todellakin oli selvinnyt, miksi kumisaappaista käytetään nimitystä wellingtons... Märän harmaasta päivästä huolimatta tästä eteläisestä pääkaupungista jäi mukava fiilis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos et halua olla anonyymi lukija, niin valitse listasta "Nimi/URL" ja jätä meille viesti!