Hobitit kajakissa: Turangi – Taupo

Keskiviikkona ajomatka Turangista Taupoon oli lyhyin koko reissun aikana: vaivaiset 45 kilometriä. Taupossa ajoimme suoraan kajakkifirman ovelle kysymään iltapäivälle retkeä Taupojärvestä lähtevälle Waikatojoelle ja lyhyen puhelinsoiton jälkeen opas oli saatu kiinni ja retki maksettu. Meille jäi nelisen tuntia aikaa hengailla ”kaupungilla”. Kuljeskelimme Taupon rantaa, käväisimme parissa ökyhintaisessa villamyymälässä ja sitten alkoikin jo olla lounasaika. Istahdimme aurinkoiselle terassille syömään ja pian saikin jo riisua takkia pois (paikallisten small talkiin kuuluu kuitenkin aina valittaa, kuinka kylmä ulkona on – me kun valittaisimme enemmän niistä sisälämpötiloista). Kirkasliemisen kasviskeiton jälkeen olimme kuitenkin kylläisen sijasta lähinnä miinuskaloreilla, joten paikkasimme tilanteen hetimiten palalla tuhtia porkkanakakkua. Olemmehan sentään lomalla...

Pohdimme etukäteen, olisiko tämä meidän privaattiretken vetäjä, Mike, kovinkin komea, hyväselkäinen ja ruskettunut. Siinä vaiheessa kun takahuoneesta pelmahti paikalle hoikkaa joulupukkia muistuttava risupartainen ukko, oli naurussa vähän pidättelemistä. Mikäs siinä, olipahan varmasti kokenut äijä! Ajoimme joenrantaan, missä kiskaisimme ylle varsin imartelevat, vedenpitävät ja kirkkaanpunaiset anorakit sekä pelastusliivit. Sitten vain kajakkiin ja vesille! Aurinko paistoi ja tuntumaa hakiessa tuli jo oikein kesäinen lämpötila anorakin sisään. Joen vesi oli kirkasta ja virtaus juuri sopiva, että välillä pystyi kirjaimellisesti vain go with the flow (muutoinhan olemme uineet koko matkan vahvasti vastavirtaan, sillä oletuksena on, että turistit matkaavat Uudessa-Seelannissa pohjoisesta etelään). Välillä leikimme vahingossa törmäilyautoja, kun kajakin ohjaus lähti vähän lapasesta. Oppaamme ihmetteli ääneen, että meillä olisi koko joenleveys käytettävissä ja silti otamme mieluummin osumaa. Meitä meno vain nauratti, mikä toisaalta oli Mikon mielestä todella hyvä merkki lähes 4 kk yhdessäolon jälkeen. Mutta meillä onkin ollut koko matkan ajan varsin hyvä asennoituminen: kaikki epäonni ja huonot sattumukset ovat vain ”hyviä tarinoita” ja niitä ”tehdään sisään”, kuten esimerkiksi sadepäiviä. Niinpä kaikki pilvettömät päivät ovat täysin ansaittuja ja hyvä onni aina iloinen yllätys. Karmanlaki?

Mikko napsi meistä (epätarkkoja) kuvia, joten oman puhelimen saati järkkärin kastumisesta ei tarvinnut huolehtia. Matkalla näimme yhden benjihypynkin; Taupon erikoisuutena kun on jokeen molskahtavat hypyt. Retken aikana pääsimme myös pulahtamaan luonnon omaan kuumaan lähteeseen. Viileään Waikatojokeen laskee kuumia virtoja, ja vesien yhtymäkohdissa on juuri täydellistä noin 38 asteista vettä. Rantauduimme, heitimme vaatteet kivelle ja luikimme bikineissä lämpimään kylpyyn muiden niistä nauttivien sekaan. Naurussa oli taas pidättelemistä, kun Mikko otti meistä myös kylpykuvia – ja taisivat muutkin paikallaolijat olla melkoisen huvittuneita. Hetken aikaa lilluttuamme puimme vaatteet ylle (pyyhkeitä ei saanut ottaa mukaan kastumaan) ja hyppäsimme takaisin menopeleihin. Ilma oli niin lämmin, ettei märissä vaatteissakaan tullut kylmä.

Illalla hostellilla tuikkasimme viimeisen osan Sormusten Herran trilogiasta koneeseen ja vietimme viimeiset tunnit ennen nukkumaanmenoa Keski-Maan taisteluja katsellen.