Blue Mountains

Lauantaiaamuna hyppäsimme Wollongongista 5:30 lähtevään junaan, jolla matkustimme kohti sinisiä vuoria. Matkaan oli lähdettävä varhain, koska tiettävästi maailman hitaimmilla junilla (subjektiivinen arvio) 160 kilometrin matkaan vierähtää reilut 4 tuntia. Olimme perillä Katoombassa jo puoli kymmeneltä, ja jälleen huomasimme siirtyneemme matkan aikana huomattavasti syksyisempään vuodenaikaan. Vaikka sää oli aurinkoinen, ei lämpötila kivunnut yli 12 asteen, ja tuuli tuntui tulevan etelänavalta päin.

Pikaisesti kirjauduttuamme sisälle hostelliin, suuntasimme bussipysäkille ja hop-on-hop-off-bussilla ensimmäisenä Scenic Worldiin. Scenic Worldiin kuuluu Skyway, Railway, Walkway ja Cableway, ja tunnelmaltaan tämä turistikeskus muistutti luonnonpuiston sijaan erehdyttävästi huvipuistoa hattaroineen ja popcorneineen päivineen. Railway on maailman jyrkin ”rautatie”, joka kulkee 52° kulmassa vuorenrinnettä pitkin. Scenic World oli hieno kokemus, vaikka huipputeknologia sademetsän keskellä ajatuksena huvittaakin. Scenic Worldiin kuuluva Walkway eli metsän pohjalle rakennettu tasainen polku tuntui olevan lakerikenkäretkeilijöiden mieleen, ja eteneminen olikin helppoa myös salitreenin murjomilla jaloilla. Me olimme luonnollisesti lähteneet reissuun meikittä ja tyyliseikoista piittaamatta, mutta päivän aikana nähtyämme jos jonkinnäköistä retkeilyasua (korokepohjavarvassandaaleja, valkoisia tennareita, minihameita, turkiksia...),koimme olevamme varsin ylpeitä suomalaisesta tuulipukukansalaisuudesta.

Kun kaikki vekottimet oli käyty läpi ja pysähdytty ihmettelemään Katoomba Falls -putousta, kävelimme kuuluisalle näköalapaikalle, Echo Pointille, katselemaan Blue Mountainsien ehkä tunnetuimpaa nähtävyyttä, Three Sisters-vuorta. Kolmen siskon (ja yhden koiran) muodostelmaan liittyy aboriginaalien tarina, jota emme tietenkään opetelleet ulkoa. Päädyimmekin vain räpsäisemään kuvan turistimassan raosta ja totesimme, että rumia ovat. Bussilla siirryimme seuraavalle nähtävyydelle, Leura Cascades –vesiputoukselle. Bussi oli kätevä tapa liikkua, sillä etäisyydet nähtävyyksien välillä oli useimmiten liian pitkiä käveltäväksi - etenkin kun Jonna kuumeili ja paleli vuorotellen. Turistikierroksen päätteeksi kävimme vielä kahvilla Leuran suloisessa pikkukylässä, ennen kuin palasimme Katoombaan etsiskelemään päivällispaikkaa, johon tuulipuvuissamme kehtaisimme marssia sisälle (= kaikki paikat). Intialaisen päivällisen jälkeen palasimme jo kaupan kautta hostelliimme, sillä sunnuntain suunnitelmat olivat vielä avoinna.

Hostellilla on iltaisin ”social time” kello 18–21, eikä teknisiä laitteita saa tuolloin käyttää yhteisissä tiloissa. Suunnittelu sai siis vielä odottaa, kun istuimme olohuoneessa takan lämmössä juomassa teetä ja juttelemassa muiden hostellivieraiden kanssa. Takkatuli ja teekupponen lämmittivät ihanasti, sillä lämpötila auringon laskettua oli enää 3-4 astetta. Kotoisa hostelli oli täyttynyt reippailuhenkisestä väestä; 7 hengen huoneessamme jokainen peti oli täytetty yhdeksän maissa, ja olimmekin viimeisenä jalkeilla sunnuntaiaamuna, kun heräsimme vasta ennen puolta kahdeksaa.