Kulttuurimatkailua Canberrassa

Perjantaina lähdimme kesäisestä Wollongongista sisämaahan pääkaupunkiterritorioon. Budjettimatkailijoina koukkasimme Sydneyn kautta, minkä lisäksi matka-aikaa venytti suurkaupungin perjantain kello viiden ruuhka. Syksyisessä Canberrassa meitä vastassa oli tuttuja Suomi-tyttöjä Kuopion kampukselta.

Hiljaisessa miljöössä hyvin nukutun (omissa huoneissa!) yön jälkeen pinkaisimme valloittamaan vuorta nro 2, Mount Ainslieta. Tällä kertaa vuoren valloitus sujui miellyttävämmin, sillä reitti oli karun maaperän vuoksi selkeästi erottuva. Törmäsimme iloksemme myös pariin paikalliseen villikenguruun, joiden lepohetken innokkaalla kuvauksellamme keskeytimme. Ylhäältä näkyi War Memorialin (sotamuistomerkki) ympärillä käyvä kuhina, jota kävimme myös paluumatkalla ihmettelemässä paikan päällä. Lauantaina sattui nimittäin olemaan Australian merkittävin kansallinen juhla, ANZAC-päivä, jolloin juhlitaan Australian ja Uuden Seelannin joukkojen maihinnousua Eurooppaan ensimmäisen maailmansodan aikana.

Sunnuntaina pääsimme Canberrassa vuosikausia asuneen tuttavapariskunnan opastamana kunnon turistikierrokselle. Näimme paikallista yliopistokampusta ja kävimme kukkulalla sijaitsevassa näköalatornissa, Australian kansallismuseossa, vanhassa, pölyisessä parlamenttitalossa ja nykyisessä, hulppeassa parlamenttitalossa. Kierroksen aikana opimme muun muassa, että Canberra on alun perin rakennettu pääkaupungiksi, ja että 300 000 asukkaan kaupungissa on yhden ydinkeskustan sijaan viisi keskittymää. Canberran taustojen lisäksi kuulimme myös Australian historiasta; alkuperäiskansasta aboriginaaleista sekä Australian asuttaneista brittiläisistä vangeista. Aiemmin suvun rikollistausta on ollut herkkä aihe maan valkoiselle väestölle, mutta nykyään sukujuurista ylpeillään. Lentokentän kenkäepisodi palasi mieleen, kun keskustelimme Australian omaperäisestä luonnosta ja täällä levinneistä vieraslajeista. Esimerkiksi Canberran syksyä värittävät ruskaiset lehtipuut ovat tuotu Euroopasta. Myös Australiaan aikanaan tuotu pupujussi lisääntyi hallitsemattomasti, kun mantereella ei ollut sille luontaisia vihollisia. Siispä maahan tuotiin seuraavaksi kettu, joka paitsi jätti hommansa hoitamatta, sikisi sekin eksponentiaalisesti. Loppujen lopuksi oli otettava käyttöön kovemmat keinot: myrkytys. Ja siksi Australian rajalla ollaan nykyään hyvin tarkkoja maahantulijoiden mahdollisesti mukana tuomasta maaperästä ja kasvillisuudesta.

Varsin antoisan sunnuntain päätteeksi palasimme bussilla suoraan Wollongongiin - vaikkakaan suoraan ei tässä yhteydessä voi sanoa kirjaimellisesti. Bussi ajoi vuoriston läpi, ja mutkaisella paikoitellen 1-kaistaisella tiellä oli 15 km/h nopeusrajoitus. Pääsimme turvallisesti perille Wollongongiin odottamaan uuden viikon alkua.